Viihdyttäviä virhepäätelmiä

29.4.2018

Tuomas Enbuske kirjoitti Iltalehden blogissaan 27.4 otsikolla: ”Vanhemmuus on täysin yliarvostettua.”
https://blogit.iltalehti.fi/tuomas-enbuske/2018/04/27/vanhemmuus-on-taysin-yliarvostettua/

Hän taustoittaa bloginsa muutamalla tositarinalla, joissa mm. lapsen isä katoaa kuvioista, äiti laiminlyö lastaan ja narkomaanivanhempi ei suostu antamaan lastaan adoptoitavaksi rakastavaan kotiin. Nämä ovat valitettavia tositapauksia, joilla Enbuske pyrkii osoittamaan, että biologisen vanhemmuuden arvostus olisi täysin ylimitoitettua. Jos halutaan tietää minkälainen perherakenne on lapsen kehityksen ja hyvinvoinnin kannalta otollisin, on kuitenkin katsottava koko kuvaa.Tutkimukset osoittavat, että äidin ja isän muodostamassa perheessä lapset voivat parhaiten. Se ei poista sitä, etteikö kelvotonta (biologista) vanhemmuutta esiintyisi. Tuomas Enbuske tekee oikein kritisoidessaan vanhempia, jotka eivät toimi lapsensa parasta ajatellen.

http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/uusi-tutkimus-samaa-sukupuolta%E2%80%A8-olevista-pareista-paljastaa-etta-%E2%80%A8lapset-voivat-parhaiten-aidin-ja-isan-kanssa/

Enbuske mainitsee samaisessa tekstissä lesboparien menestyneistä lapsista. Menestynyt ihminenkin voi kantaa sisällään ahdistusta ja isänkaipuuta. Hyvinvoinnin mittarit ovat moninaiset.

http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/kanadalaistutkimus-samaa-sukupuolta-olevien-kotien-lapset-eivat-parjaa-yhta-hyvin/

Tuomas Enbuske viljelee blogitekstissään useita virhepäätelmiä, tehden sen viihdyttävästi. Enbusken mukaan ”ydinperhettä ei ole koskaan ollut olemassakaan kuin kristillisdemokraattien esitteissä. Perhe, jossa on äiti isä ja heidän biologiset lapsensa, ei ole ikinä ollut pysyvä yksikkö.” Perusteluksi Enbuske esittää niin metsästäjä-kerääjät, piraha-intiaanit kuin suomalaiset uusperheetkin.

Isän, äidin ja lasten muodostama perhe, jonka pohjana eri kulttuureissa on ollut naisen ja miehen solmima avioliitto ei ole mikään poikkeus tai harvinaisuus ihmiskunnan historiassa.
Ydinperheen asema alkoi heikentymään 1960-luvulla alkaneen seksuaalivallankumouksen vaikutuksesta. Sitoutuminen avioliittoon ja perheeseen väheni, kun ihmiset mukautuivat uuteen ajatteluun seksuaalielämän alueella: minä, minä, minä. Oikeudet, oikeudet, oikeudet. Vapaus, vapaus ja vapaus. Uskollisuus puolisoa kohtaan ja velvollisuus perheestä huolehtimiseen jäivät taka-alalle ja tätä kaikkea vauhditti myös avioerojen helpottuminen. On helppo ottaa ja lähteä.

Missä mennään nyt? Jos aiemmin olisi yleisesti paheksuttu sitä, että isä jätti äidin lapsineen uuden ihastuksen myötä, niin nyt joku tahvo julkilausuu, että ”isä oli rohkea”. Moisesta sympatiseeraamisesta ei nuhdella. ”Rohkeaa” on seurata omaa sydäntään, vaikka se johtaisi avioliiton ja perheen rikkoutumiseen.

Enbuskella on sanottavaa myös Aito avioliitto-liikkeestä: ”Esimerkiksi ”Aito Avioliitto” on lobannut Suomessa aktiivisesti homoja vastaan puhumalla lapsen oikeudesta biologiseen äitiin ja isään. Ja kuten muillakin pseudotieteellisillä sivuilla, senkin nettisivuilla vedotaan johonkin hienon kuuloiseen, muun muassa YK:n yleissopimukseen lapsen oikeuksista. Sitä, että YK:n sopimuksessa ei puhuta mitään lasten vanhempien sukupuolesta, ei Aito Avioliitto mainitse.”

Aitoavioliitto.fi-sivustolla julkaistiin jo vuonna 2015 Juha Ahvion blogiteksti, jossa käsiteltiin YK:n lapsen yleisoikeuksien vanhemmuus-käsitettä perusteellisesti. Jos Enbuske olisi sen läpi lukenut, ei hänelle voisi enää olla epäselvää, että puhe molemmista vanhemmista tarkoittaa juurikin lapsen äitiä ja isää.

Koska artikla 7 liittää vanhemmuus-käsitteen lapsen syntymän asiayhteyteen, on selvää, että vanhemmilla viitataan tässä nimenomaan biologisiin vanhempiin, isään ja äitiin, ja tällöin artiklan 8 mainitsemat sukulaissuhteet määrittyvät myös biologisen syntymän pohjalta. Tämä on selvää, koska artikla 9 puhuu eksplisiittisesti ”kummastakin” vanhemmasta edellyttäen täten, että vanhempia on aina kaksi. Tämä edellytys ja sen mukainen vanhempien lukumäärä puolestaan ilmaisee, että tekstin kirjoittajat tarkoittavat isää ja äitiä, biologisia vanhempia.” http://aitoavioliitto.fi/artikkelit/yk-ja-lapsen-oikeudet-lapsella-on-sitova-ihmisoikeus-isaan-ja-aitiin/

Tai mistä minä tiedän, ehkä Enbuske silti haluaisi uskoa, että vanhemmuus on terminä niin yleisluontoinen, ettei sitä voisi perustellusti liittää niin vanhanaikaiseen ja konservatiiviseen salajuoneen: lapsella on kaksi vanhempaa, joista on toinen on äiti ja toinen on isä.

No leikitään, että emme voisi koskaan päästä selvyyteen siitä, mitä tarkoitetaan YK:n lapsen yleissopimuksessa lapsen molemmilla vanhemmilla. (Melkoinen mysteeri 2010-luvun ihmisen ratkaistavaksi.) Miten kukaan voisi tässä kuvitteellisessakaan tilanteessa esittää, että lapsella EI ole oikeutta tuntea isäänsä että äitiänsä? Tuohan on täysin absurdi ja julma näkemys. Ei lapsilla ole tätä oikeutta sen takia, että YK on näin julkilausunut, vaan kyseessä on ihmisoikeus, jonka myös YK:n lapsen yleissopimus tunnustaa, ja jota Suomessa kunnioitetaan eniten juhlapuheissa. Nykyajan lapsen edulla ratsastava poliitikko voikin uskoa samanaikaisesti näin: Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen, mutta ei äitiinsä ja isäänsä..

Aito avioliitto -liike ei ole ”lobannut homoja vastaan”, kuten Tuomas Enbuske yllätyksettömästi väittää, vaan julkituonut avioliiton tarkoitusta erityisenä luonnollisena instituutiona. Avioliittolain muutos muutti käsityksen avioliitosta lainsäädännön tasolla ns. sukupuolineutraaliksi liitoksi.Tähän avioliittokäsitykseen sisäänrakentuu uskomus, että lapselle olisi samantekevää kasvaako hän isänsä ja äitinsä kanssa tai onko hänelle suhde heihin. Ydinperheen asema tulee avioliittolain muutoksen myötä yhä heikentymään, jos vanhemmat omaksuvat edellä kuvatun asenteen.Sitoutuminen perheeseen höltyisi entisestään.

Blogiteksti päättyy tällaiseen virhepäätelmään:”mutta vanhemmaksi pääsee, jos osaa paneskella, vaikka sen tekisi viiden promillen humalassa.Itse luottaisin eniten hedelmöityshoidot tai varsinkin adoptioprosessin läpikäyneisiin vanhempiin. He ovat ainakin joutuneet käymään läpi sellaisen mankelin, että ovat varmasti ainakin parempia vanhempia kuin minä.”

Hän ensiksin asettaa vastakohdaksi humalaisen seksitoilailun seurauksena alkaneen vanhemmuuden ja hedelmöityshoidoista/adoptiosta alkunsa saaneen, harkitun vanhemmuuden. Eiköhän suurin osa lapsista synny avio/avopareille? Enbuske oikoo asioita, sillä hyvä vanhemmuus on mahdollista silloinkin, kun se alkanut yllättäen. Ei aina toki niin tapahdu. Samaa sukupuolta olevien parien ulkoisessa adoptiossa lapsi suunnitelmallisesti asetetaan tilanteeseen, jossa häneltä puuttuu isä tai äiti, aina. Suunnitelmallista lapsen isättömäksi tai äidittömäksi jättämistäkö tässä pitäisi nyt ihailla?

Se,että joku paheksuu puhetta ydinperheen erityisyydestä on minusta outoa. Ydinperheen vahva asema yhteiskunnassa kun on aidosti lapsen etu. 

Kaikesta huolimatta rohkenen sanoa, että Tuomas Enbuske näyttää kuitenkin arvostavan vanhemmuutta varsin paljon kritisoidessaan vanhempia, jotka laiminlyövät tehtävänsä ja korostaessaan sitä, että vanhemmuus pitää ottaa vakavasti.