On aika pilata harrastus -kuinka ihanaa!

Tervehdys!

Onko hieman tympeää aloittaa ensin kertomalla, mitä en ole tehnyt? Ehkä, ehkä ei. Aloitetaan nyt kuitenkin siitä. Podcastin pistin tauolle kesän alussa. Blogissani (tarkoitan susannakoivula.comia..sillä, Uusi Suomihan potki minut ulos blogipalvelustaan sen jälkeen, kun kirjoitin, ettei tytöillä ole pojan kehoa.. ) olen kirjoitellut harvakseltaan tänä vuonna. Kesäisin en välitä vietellä aikaa somessa, kun luonto on kauneimmillaan ja leirikausi päällä. Twitteristä suli kesällä seuraajia pois kuin ne älykalliit jääkuutiot Helsingissä. Oli se kuitenkin sen arvoista, enkä tarkoita suinkaan niitä jääpaloja. Kesällä on mahtavaa suunnata luontopolulle, istahtaa leirinuotiolle, viihtyä pihalla ja kuunnella äänikirjoja mattoja pestessä. Leirinuotioiden sijaan tosin kirkon nuorisotyönohjaaja enemmänkin pakkaa ja purkaa leirikamoja, laatii turvallisuusasiakirjoja, ja huolehtii monista käytännön asioista, kuin tunnelmoi jossakin nuotion äärellä.

Kesäinen sää on tänään hellinnyt tätä lomalaista, joka katselee iloisin mielin jo syksyyn. Aloitan medianomi-opinnot, journalismin koulutusohjelmassa muutaman päivän päästä. Ulkopuolisin silmin saattaa näyttää siltä, että olen vetäytynyt mediasta ja vaikutustyöstä. Todellisuudessa (ja tulevaisuudessa) tulen panostamaan niihin entistä enemmän.

On aika pilata harrastus tekemällä siitä työ -
kuinka ihanaa!

Kristittynä uskon ja luotan Jumalan johdatukseen. Kuuliaisuutta on pysyä paikoillaan siellä, minne Jumala on asettanut, ja kuuliaisuutta on myös lähteä matkaan -jos Jumala kutsuu johonkin uuteen. Luukkaan evankeliumissa luvussa 11 Jeesus sanoo:

“Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.”

Kuljen avoimesta ovesta sisälle.

Syksy sisältää minulle muutakin uutta kuin opinnot. Olen mukana kesällä perustetussa, Sanan-ja uskonnonvapaus ry:n hallituksessa. Toisia aatoksia-podcastin ja blogin puolellakin on tarkoitus aktivoitua syksyn edetessä.

Siis kuulemisiin!

jalat.jpg