Kirkko Sodomassa toivottaa kapinallista viikkoa kaikille kullanmuruilleen. Kampanjassaan se julistaa kaikille rakkautta ja nähdyksi tulemista. Se julistaa, että lähimmäisen rakkaus on sitä, että lähimmäisten seksuaaliset synnit luetaan rakkauden teoiksi. Nähdyksi tuleminen tapahtuu kuitenkin sumein silmin. Ei se itsekään halua tulla nähdyksi valossa, sillä valo paljastaisi pimeyden teot, joita se syleilee sakastissa, alttarilla, saarnastuolissa ja juhlakulkueissa. Kahden sukupuolen järjestelmän se on haudannut, ja vaihtanut gnostilaiseen opetukseen ihmisestä. Jumalan nimen se häpäisee keskellä kirkasta päivää suurin kirjaimin.
Kirkko vetoaa lisääntyneeseen tietoon, ja silti tuo kirkko pakenee tietoa. Se sulkee silmät luonnonjärjestykseltä, se sulkee Pyhän kirjansa, se sulkee sydämensä todelliselta rakkaudelta. Rakkaudelta, jossa syntinen kohtaa Vapahtajansa katuen, uuden puhtaan sydämen omistaen.
Susi kulkee siellä lampaiden vaatteissa, ja häntä kiitellään uudistusmielisyydestä. Se puhuu kauniita, lipeviä sanoja rakkaudesta.
Kirkko Sodomassa ei voi sietää Hyvän Paimen lampaita, siinä missä ei niiden Paimentakaan. Nuo kuuliaiset lampaat kun ovat ilonpilaajia. Ne eivät suostu poikkeamaan polultaan, vaikka kuinka heille vakuutetaan, että niin moni muukin on jo uudella tiellä. Katso, täällä on vihreämpää. Täällä on vapaus.
Vapaus.. vai vapaa pudotus. Aina kadotukseen saakka. Kadotus.
Sitä kirosanaa ei saa lausua siellä. Synnistäkään et kuule siellä puhuttavan. Onhan siellä suurin synti sanoa syntiä synniksi.
—
Satiiri