Juridisesti oikein, eettisesti väärin?

Kirjoitin blogissani Wille Rydmanin yksityisviestien julkaisemisesta ja siteerasin apulaisprofessori Markku Jokisipilän tulkintaa perustuslain kymmenennestä pykälästä. Se koskee yksityisyselämän suojaa ja viestintäsalaisuutta. Sen valossa Jokisipilä ajatteli Helsingin Sanomien toimineen juridisesti väärin julkaistessaan ministeri Rydmanin yksityisviestejä. Minä puolestani kirjoitin Jokisipilän ulostulosta näin: tärkeä ja vakava kannanotto.

Jokisipilä myönsi erehtyneensä tulkinnassaan ja kirjoitti Facebook-seinällään, että Helsingin Sanomat eivät toimineet perustuslain periaatteiden vastaisesti, kun se julkaisi Rydmanin yksityisviestejä, jotka tämä oli lähettänyt silloiselle tyttöystävälleen.

Jokisipilä kirjoitti: “Juridisten seikkojen sijaan minun olisi tullut arvostelussani keskittyä pelkästään asian eettisiin ja moraalisiin ulottuvuuksiin. Pahoittelen virhettäni.

– Minun näkemykseni mukaan parisuhteessa olevien henkilöiden kesken lähetetyt yksityiset viestit kuuluvat kaikkein intiimeimmän yksityiselämän alueelle. Minusta niiden paikka ei ole julkisuudessa, eikä niitä tulisi käyttää korkeimmissakaan valta-asemissa olevien henkilöiden julkisen toiminnan arviointiin.”

Pidän Jokisipilän kannanottoa yhä tärkeänä ja vakavana, koska se, mikä on juridisesti oikein, ei ole välttämättä eettisesti oikein. Näin tulkitsen Jokisipilän arvioivan Hesarin päätöstä julkaista ministeri Rydmanin yksityisviestejä. Tähän kallistun itsekin.

Ei ole viisasta mennä nopeasti yksittäisen asiantuntijan näkemyksen taakse, se on oppitunti ainakin itselleni tässä tapauksessa. Jokisipilän luotettavuudesta kuitenkin kertoo se, että hän oikaisee itseään ja myöntää virheensä.

Arvostan todella paljon ihmisten oikeutta yksityisyyteen, samaten journalistien oikeutta tehdä työtään ja tuoda kansan tietoon vallankäyttäjien ajatuksia sekä asenteita. Ei ole aivan yksinkertaista tasapainotella näiden välillä. On myös aina tiedostettava se, ettei läheisille yksityisviesteissä ilmaistut asiat ja sävyt välttämättä edusta aidoimmin henkilön poliittisia näkemyksiä. Typeriä ja asiattomia ne voivat silti olla.

Mediakritiikistä viimeiseen tuomioon

Helsingin Sanomat julkaisi elinkeinoministerin Wille Rydmanin (ps) vanhoja yksityisviestejä. Rydman oli lähettänyt ne silloiselle tyttöystävälleen. Iltalehti kirjoitti Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja Markku Jokisipilän paheksuneen Hesarin toimintaa.

Jokisipilä toteaa jutussa näin: ”Perustuslakimme 10 § toteaa, että "jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu" ja että ”kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton”. Minusta on kestämätöntä, että tiedotusväline asettaa oman journalistisen harkintansa näiden perustuslain periaatteiden yläpuolelle, Jokisipilä arvostelee.” Jokisipilän kannanotto on tärkeä ja vakava.

En aio kommentoida Rydmanin viestien sisältöjä, koska niiden sisältö ei yksinkertaisesti kuulu minulle. Niiden sisältö ei kuulu sinulle, ei myöskään Hesarille. Ministerilläkin on oikeus yksityisyyteen, vaikka kuinka jotakuta sapettaisi eduskuntavaalitulos ja nykyhallitus.  Rydman ei tosin ollut vielä ministeri, kun hän lähetti kohua herättäneet viestit.

Viime päivien tapahtumat nostivat mieleeni myös tällaisen ajatuksen: Kerran kaikkien salaisuudet paljastuvat. Siinä olisi iskevä otsikko vaikka Iltalehden etusivulle: Kaikkien salaisuudet paljastuvat.

Nyt julkisuudessa erotellaan Wille Rydmanin kaapissa roikkuneiden luurankojen pienimmätkin luut. Hänen likapyykkikorinsa pengotaan pohjia myöten kansan katsellessa. Sitä ei kylläkään voi verrata ikuisuudessa koko ihmiskunnalle tapahtuvaan erotteluun ja salaisuuksien julkitulemiseen. Se on paljon karumpaa. Se nostaa punan monien kasvoille.

Kristittynä uskon siihen, että tämän ajan päätyttyä (niin, en usko, että hillumme täällä ikuisesti) meidät tuomitaan tekojemme ja sanojemme mukaan. Ei ole ketään, joka olisi kelvollinen taivaan asukkaaksi. Tuona päivänä, jolloin me olemme koolla Jumalan valtaistuimen edessä, kaikki on paljasta Jumalan edessä. Kaikki.
Jokainen solvaava sana sekä rakkaudeton ja itsekäs teko.

Ilmestyskirja puhuu niistä, jotka ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne karitsan veressä. (Ilm. 7:14)
Tällä viitataan Jeesuksen uhriin ristillä. Meillä kaikilla on löyhkäävää likapyykkiä. Ne, jotka ovat antaneet Jeesuksen pestä syntinsä pois, voivat seistä kerran Jumalan edessä tuntematta häpeää. He ovat nähneet totuuden itsestään ja pyytäneet, että Jeesus ottaisi pois heidän syntinsä. Toisille ei armo kelpaa. He ovat näkevinään totuuden toisista ihmisistä ja ovat valmiina tuomitsemaan heidät. Itse he luulevat olevansa hyviä, tahrattomia ja jos he uskovat taivaaseen, he näkevät itsensä siellä.

Palataan viimeiseltä tuomiolta tähän hetkeen. Kesällä on riittänyt pöyristeltävää. Jokaiselle. Joku on pöyristynyt poliitikkojen sanomisista, toinen median toiminnasta ja osa molemmista. Syystä ja syyttäkin.

Medialta on sopivaa vahtia vallanpitäjiä ja kansalla on oikeus vaatia oikeamielisyyttä päättäjiltä. Tietysti! Journalistiset periaatteet ja perustuslaki ovat hyviä molemmat. Ensimmäinen on alisteinen jälkimmäiselle. Tärkeää on myös muistaa, ettei meistä lopulta ole toistemme tuomareiksi. Jos olet eri mieltä, niin ainahan voit laittaa omat yksityisviestisi Hesarille nähtäväksi ja pyytää keskiaukeaman juttua..

Vaalikone, renki vai isäntä?

Vaalikoneita riittää joka lähtöön. Eduskuntavaaliehdokkaalle on tarjolla kaikkea eläinten oikeuksista kielipoliittiseen vaalikoneeseen. Ehdokas saa näkyvyyttä täyttämällä vaalikoneita, jonka vuoksi niitä niin ahkerasti täytelläänkin Arkadianmäelle mielivien keskuudessa. Ehdokkaiden vaalibudjetit ovat kaikkea satasista kymmeniin tuhansiin euroihin. Vaalikoneiden kautta pienelläkin vaalibudjetilla liikkeellä oleva ehdokas voi tuoda omia näkemyksiään kansan tietoon. Ehdokkaana olen täyttänyt useita vaalikoneita, mutta en läheskään kaikkia.

Vaalikoneiden väitteet perustuvat vastakkainasetteluun. Se pakottaa ehdokkaan ottamaan kantaa asioihin. Mikään ei tosin estä valitsemasta ”en osaa sanoa” -vastausta. Vaalikoneiden väitteistä osa tuo mieleen kysymyksen: “oletko lakannut lyömästä vaimoasi?” Kysymykseen vastaaja on pulassa, vastasipa hän sitten ei tai kyllä. Jossakin vaalikoneessa oli väite: nykyään ei saa enää sanoa mitään. Jos olet samaa mieltä, teet itsestäsi sananvapauden uhkia liioittelevan änkyrän. Jos olet väitteen kanssa eri mieltä, annat viestin, ettei mikään uhkaa sananvapautta. Onneksi vaalikoneissa pystyy myös kommentoimaan antamiaan vastauksia.

Helsingin Sanomien tapa painottaa vaalikoneen vastauksia korostamalla arvoja, ei tunnu viisaalta ratkaisulta. Siitä tulisi avoimesti informoida yhtä lailla ehdokkaita kuin äänestäjiäkin etukäteen. Hesarin vaalikoneen virheet sai monet suhtautumaan vaalikoneiden tuloksiin aiempaa kriittisemmin ja hyvä niin!

Mediatalojen tekemien vaalikoneiden käsiin ei pidä uskoa liikaa valtaa. Mediataloilla on omat painotuksensa ja arvopohjansa. Sen ei pitäisi yllättää ketään. On huolestuttavaa, että ehdokas ei saa itseään vaalikoneen tulosten kärkeen. Tästä muun muassa kansanedustaja Päivi Räsänen kirjoitti Twitter-tilillään. Hänen tuttavapiirinsäkään ei saanut Päiviä näkyviin vaalikoneen tuloksiin, kun he olivat asiaa tietoisesti testanneet. Vaalikoneiden roolia ei saa paisuttaa entisestään. Miksikö? Se voisi pahimmillaan manipuloida demokraattista prosessia.

Ylen vaalikoneessa oli 50 kysymystä ja sen lisäksi liuta yhteistyökumppani-medioiden kysymyksiä. Itse en äänestäjänä ehkä edes jaksaisi täyttää näin laajaa vaalikonetta arjen kiireiden keskellä. Ehdokkaana haluan tietysti palvella äänestäjäkuntaa täyttämällä vaalikoneita. Toivoisin kuitenkin, että äänestäjät tutustuisivat ehdokkaisiin lukemalla heidän kotisivujaan tai seuraamalla heidän sosiaalisen median kanaviaan. Ajattelen, että niiden kautta selviää (pääsääntöisesti) riittävästi oleellista tietoa ehdokkaiden näkemyksistä.

Vaalikoneiden esittelyosiot antavat mahdollisuuden ehdokkaalle kertoa vaaliteemoistaan ja itsestään omilla ehdoilla. Median tehtävä on toimia vallanvahtikoirana, joten vaalikoneiden väitteiden pitää tietysti myös haastaa ehdokkaita. Päättäjien on otettava kantaa moniin asioihin. Niihinkin, joihin ei heillä ei ole yksiselitteistä kantaa.

Vaalikoneet saattavat toimia hyvänä renkinä, mutta isännäksi niistä ei ole.

Sisko, ole varovainen politiikassa

Eräs varttuneempi kristitty hyväntahtoisesti varoitteli minua muutamia vuosia sitten: sisko, ole varovainen politiikassa. Ymmärsin, mitä veli tarkoitti, vaikka vakuutinkin tietäväni mihin olen lähtenyt mukaan. Hänen sanansa ovat olleet mielessäni erityisesti muutamat viime päivät. Poliittinen kenttä ja erityisesti eduskuntavaali-aika tarjoaa maksimaalisesti mahdollisuuksia kateuteen, panetteluun, vertailuun ja omaan lehmälaumaan ojassa ja joka mutkassa. Kovin huonosti nuo istuvat kristilliseen mielenlaatuun ja mielenmaisemaan.

Olen tehnyt esimerkiksi tietoisen päätöksen, että siunaan kilpakumppaneitani. Siunaus tarkoittaa monia asioita, mutta tarkoitan sillä tässä yhteydessä erityisesti asennetta, jossa toivon toiselle hyvää ja tämän menestystä.

Mieluummin ihailen toisten ihmisten vahvuuksia, kun pahoitan mieleni niistä. Mielensäpahoittamiseen löytyy kyllä sytykkeitä ja sivuutetuksi tulemisen kokemuksia ei voi välttää hyvällä tahdollakaan. Kilpailu on todellista ja se on kovaa.
Aina voi kuitenkin vaikuttaa kuitenkin siihen, miten ottaa asiat vastaan.

Ihminen on niin turmeltunut olento, että voi ylpistyä omasta nöyryydestäänkin. On siis parempi, ettei ihminen tiedä olevansa nöyrä mieleltään. Yksityisetsivä Hercule Poirotia moitittiin nöyryyden puutteesta, siihen hän vastasi: minä olen kaikista nöyrin. Pian Poirot väläytti perään veikeän hymyn.

Eduskuntavaaliehdokkaan pitää kyllä tuoda itseään esille ja usein vaalitiimitkin auttavat tässä ehdokasta. Ei voi pyydellä anteeksi, että tässä mä olen nyt "teitin vaivana." Näkyvyys palvelee päämäärää. Näkyvyys ei voi olla päämäärä.

Kerran luin jostakin hengellisestä kirjasta tällaisen ajatuksen: ei se, ketä ihmiset suosittelevat, vaan ketä Herra suosittelee.

-syvällinen ajatus!
Luotan Jumalan johdatukseen ja aikatauluihin.

”Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra. Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä, niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella.” (Jes. 55: 8-9)

Katsotaan mitä kevät ja vuodet tuovat tullessaan.
Olen valmiina palvelukseen, missä ja miten -se on suuremmissa käsissä.

--
Kuva on vuoden 2015 eduskuntavaalikampanjastani. Ei olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Tilaratkaisuilla julistetaan kristinuskolle vierasta avioliittokäsitystä

Olarin seurakunnan seurakuntaneuvosto päätti 7.2.2023 antaa seurakunnan kirkko ja kappelit samaa sukupuolta olevien parien avioliittoon vihkimistä varten tai jo solmitun liiton siunaamiseen.

Kirkolliskokouksen päätösten yli kävellään taas ja reippaasti. Raamattu puhuu laittomuudesta, joka viittaa Jumalan sanan opetuksen hylkäämiseen ja toimintaan, joka on vastoin Jumalan käskyjä. Siitä on tässäkin Olarin seurakunnan ratkaisussa kyse. En yhtään ihmettele sitä, että Raamatulle selkänsä kääntäville ei tuota vaikeuksia kääntää selkänsä yhtä lailla kirkolliskokouksen linjauksille.

Kirkko ja Kaupunki uutisoi Olarin seurakuntaneuvoston päätöksestä 10.2. Jutussa Olarin kirkkoherra Antti Malinen väitti, ettei päätöksessä oteta kantaa kirkon avioliittokäsitykseen, joka kuuluu kirkolliskokouksen toimivaltaan. Tilojen myöntäminen sellaiseen tarkoitukseen, jossa toimitaan vastoin kirkon avioliittokäsitystä on jo itsessään vahva kannanotto. Aina, kun kristillinen seurakunta tiloissaan vihkii kaksi naista tai kaksi miestä avioliittoon tai siunaa tällaisen liiton, se julistaa: avioliittoon ei tarvita miestä ja naista.

Raamatun opetus avioliitosta ei ole muuttunut vieläkään sukupuolineutraaliksi.
Kristittynä ja kirkkovaltuutettuna suren tällaisia irtiottoja kristinuskosta. Olarin seurakunta, kuten monet muutkin seurakunnat ovat avanneet ovet eksytykselle vastaavanlaisilla päätöksillä.

Sateenkaari on Raamatussa liiton merkki. Lupaus siitä, ettei Jumala hukuta enää maailmaa vedenpaisumukseen. Vedenpaisumus oli Jumalan rangaistus ja tuomio ihmisten pahuudelle. Joka sunnuntai evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluksissa lausutaan uskontunnustus. Siinä puhutaan myös siitä, kuinka Jeesus tulee tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Uskotaanko seurakunnissa enää siihen, että tuomiopäivänä kaikki teot ja tekemättä jättämiset punnitaan Jumalan sanan valossa? Jokainen seurakunta, joka luopuu Jumalan sanasta on vastuussa siitä Jumalan edessä.

Kristinuskolla ei ole mitään tekemistä sellaisen ajattelun kanssa, jossa avioliiton rajaaminen miehen ja naisen väliseksi leimataan syrjiväksi. Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä ja se oli hyvää. Jumala ei ole canceloinut asettamaansa avioliittoinstituutiota. Se on yhä kaunista ja hyvää. Se on säädetty yhden naisen ja yhden miehen väliseksi liitoksi. Tällaisen liiton Jumala siunaa ja vain tällaisen.

- -
Tekstiä selkeytetty klo 10.37-11.03 välillä

Olin päätyä lukion oppikirjaan

Eräs lukion äidinkielen ja kirjallisuuden digitaalisen oppimateriaalin kustannustoimittaja otti minuun yhteyttä sähköpostitse heinäkuussa 2020. Hän pyysi lupaa julkaista blogitekstini Oppilas ahdistui koulun seksuaalisävytteisestä materiaalista -kuka välittää?
lukion äidinkielen digitaalisessa oppimateriaalissa.

Kustannustoimittaja kertoi pyyntönsä taustaksi sen, että he etsivät uusia aineistoja opiskelijoiden analysoitaviksi.

Kustannustoimittaja kertoi, että tavallisesti aineistot linkitetään internetistä, mutta minun kirjoitukseni olisi poikkeus, koska sitä ei upotettaisi kokonaan. Tekstini päättyisi sanoihin "vanhempien on hyvä olla herkällä korvalla lasten ja nuorten kokemuksille, ja puuttua ilmeisiin epäkohtiin".

Poikkeuksellista ratkaisua perusteltiin sillä, että he eivät halunneet tuoda kilpailijaa esille kielteisessä valossa. Tekstin loppupuolella olin maininnut nimeltä oppikirjan kustantajan.

Kysyin kustannustoimittajalta siitä, miten tekstini kehystettäisiin ja mihin kokonaisuuteen kirjoitukseni tulisi. Näin minulle vastattiin: ”Tekstisi tulisi olemaan aineistotehtävässä, joka kuuluu ideologioita käsittelevään lukuun.”

Jos olisin antanut julkaisuluvan, tällainen aineisto ja tehtävänanto olisi tullut lukiolaisten äidinkielen digitaaliseen oppimateriaalin:

”Oppilas ahdistui koulun seksuaalisävytteisestä materiaalista -kuka välittää?

 Susanna Koivula 20.5.2020 21:12 päivitetty 20.5.2020 21:14

 Ensimmäistä vuotta lukiota käyvän oppilaan äidinkielen tehtävänä oli lukea tekstejä, jonka jälkeen piti pohtia, millainen mielikuva kertojasta välittyy. Yhdessä oppikirjan tekstissä kerrottiin miesparin suhteesta. Tekstissä kerrotaan yksityiskohtaisesti, mistä toinen osapuoli kiihottuu -nyrkkeilyvaatteista.

 Kertoja Mikko kirjoittaa: ”Jumankauta kun Joakim näki mut ekaa kertaa noissa vetimissä, sillä seiso varmaan viikon.”

 Mikko jatkaa: ”Mä joudun joskus pukeutumaan sille makuuhuoneeseenkin

 ja laittamaan hanskat kanssa. Joakim on silloin ihan mun vallassa.”

Nuorta pyritään ”sivistämään” myös tarinoimalla siitä, kuinka miehet katsoivat Mikon perään Barbadoksella. Lukijalle vielä kerrotaan sekin, että Mikon selkä on Joakimista eroottisinta hänessä.

 Oppilas koki tällaisen oppimateriaalin ahdistavana. Kuultuani oppilaan vanhempaa, kirjoitin eilen tällaisen twiitin asiasta:  

”Alaikäisen 2.asteen opiskelijan koulutehtävänä oli homoeroottisen tekstin tarkastelu. Nuori koki sen ahdistavana. Tämä on jo seksuaalista häirintää. Tällaisen on loputtava! #koulu”

Sensijaan, että empatiaa ja ymmärrystä olisi osoitettu nuorta kohtaan, Twitterissä naureskeltiin nuoren kokemukselle. On älytöntä, että jotkut Twitterissä jopa vihjaavat, että nuoren ahdistus ei olisi oikeutettua, mikäli se johtuisi tarinan homoeroottisuudesta! Nuorilla ei siis olisi edes oikeutta ahdistua muista kuin heteroeroottisista  oppimateriaaleista? Tätäkö on se tasa-arvo?

 Nuoren kasvurauhaa tulee koulussa kunnioittaa. Kaikenlainen seksuaalinen häirintä on tuomittavaa. Ei ole perusteltua laittaa oppilaita lukemaan eroottissävytteistä materiaalia.

Koulujen oppimateriaalit on syytä ottaa laajaan tarkasteluun, ja poistattaa niistä sopimaton materiaali. Vanhempien on hyvä olla herkällä korvalla lasten ja nuorten kokemuksille ja puuttua ilmeisiin epäkohtiin.”

Tehtävänanto:
Analysoi ja arvioi Susanna Koivulan mielipidetekstin ideologisia valintoja.

Mitä Koivula tekstissään oikeastaan vaatii?
Mihin Koivulan vaatimukset johtaisivat toteutuessaan?
Mitä ongelmia toteutumisesta voisi seurata?
Millaisia roolituksia tekstissä on: kuka tai mikä on syyllinen?
Uhri? Pelastaja?

Keskusteltuani luotettavien ihmisten kanssa kustantajan ehdotuksesta, minulle todettiin eräältä taholta tähän tapaan: tehtävänanto johdattaa opiskelijoita tuomitsemaan tekstin ongelmalliseksi. Myönteisemmällä tulkintatavallakaan tehtävänanto ei ollut kovin onnistunut.

Sähköpostitse annoin palautetta kustannustoimittajalle: ”tehtävänanto ei anna nuorelle mahdollisuutta pohtia avoimesti tekstini viestiä ja merkitystä.”

Kannatan lämpimästi sitä, että lukiolaisia opetetaan analysoimaan tekstejä. Osa kysymyksistä oli ihan perusteltuja. Tekstini lätkäiseminen osioon “ideologioita” olisi kuitenkin luonut mielikuvan, että tekstissä olisi jotain kyseenalaista. En kokenut luottamusta siihen, että ideologialla viitattaisiin mihinkään myönteiseen. Muita tekstejä en nähnyt. Olisiko tekstini ollut esimerkiksi rasististen tai salaliittoteorioista kertovien kirjoitusten joukossa? Tässä olisi ehkä tarvetta harjoittaa pienimuotoista tutkivaa journalismia. Millaisia aineistoja oli laitettu ideologioita käsittelevään osioon?

Kustannustoimittajan yhteydenotto ja sen ajankohta pisti miettimään, mihin sillä pyrittiin?
Paitsi saamaan lisää aineistoja. Twiitissäni ja blogikirjoituksessani oppimateriaalia kohtaan esittämäni kritiikki herätti laajahkoa kiinnostusta blogini lukijoissa ja twitteristeissä. Tekstini julkaiseminen kuvaamassani asiayhteydessä, lukion digitaalisessa oppimateriaalissa olisi asettanut minut negatiiviseen valoon lukuisten opiskelijoiden edessä. Sitä en tiedä, kuinka kielteiseen.

Kyseisellä hetkellä olin vielä töissä pienellä paikkakunnalla. Mitäköhän lukiolaiset siellä olisivat ajatelleet löytäessään nuorisotyönohjaajansa kirjoituksen oppimateriaalista, jossa käsiteltiin ideologioita?

Joitakin johtopäätöksiä: Oppimateriaalien tekijöillä on paljon valtaa. Sitä tulee käyttää vastuullisesti. Kaikkeen ei kannata suostua näkyvyyden vuoksi.