Uusi suunta Suomelle

Se, mikä on luonnollista ja hyvää, on ollut tässä maassa rajun hyökkäyksen kohteena viime vuosina. Avioliittolain muutos ja äitiyslaki loukkaavat syvästi lapsen perustavia ihmisoikeuksia. Translain uudistusaikeet jatkavat samaa linjaa: lapsille pyritään avaamaan ovi sukupuolenvaihdosprosessin aloittamiseksi. Translain uudistusta kampanjoidaan mielikuvamarkkinoinnin keinoin. Itsemäärämisoikeus kuulostaa hyvältä, mutta sillä ei ole mitään tekemistä sellaisten asioiden kanssa, jotka on ihmiselle annettuja ominaisuuksia. Ei ihonväri, pituus tai sukupuoli ole kenenkään itsemääriteltävissä.

Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien puolustajaksi pääsee nyt helposti, riittää että kannattaa translain uudistusaikeita. Kuinka empaattista ja edistyksellistä onkaan kaikki karkelointi translain uudistuksen puolesta. Vaikkei edes tietäisi, mitä kaikkea uudistus pitää sisällään. Pakkosterilisaatiota ollaan kovaa vauhtia purkamassa, vaikkei sellaista pakkoa ole. Ihminen läpikäytyään sukupuolen vaihdosprosessin (johon hän vapaaehtoisesti hakeutuu) on niiden sisältämien toimenpiteiden jälkeen lähtökohtaisesti steriili. Translaki ei tee steriiliksi, vaan se on seurausta ns. sukupuolenvaihdoshoidoista.

Jos sterilisaatio-asiaan todella halutaan puuttua, niin itse näen, että hoitosuositusten tulisi muuttua kehoon kohdistettavista toimenpiteistä siihen, että potilaita terapian kautta tuettaisiin löytämään sopusointu oman sukupuolen (biologisen todellisuutensa) ja sukupuoli-identiteettinsä välillä (kokemus sukupuolesta). Hoitosuosituksista ei kuitenkaan päätä poliittiset päättäjät, vaan lääketieteen asiantuntijat. Ikävä kyllä, lääketiede ei ole sekään immuuni trans-aktivisimille, eikä sukupuolenvaihdosleikkauksia katuvia kuunnella tai sitten heidän määräänsä vähätellään.

Translain uudistuksen päätavoitteena on tehdä sukupuolesta ilmoitusasia. Lääketieteellisen ja juridisen prosessin erottaminen toinen toisistaan on käsittämättömän huono ehdotus. Aina on syytä tutkia, mistä on kyse, kun ihminen ei pysty samaistumaan sukupuoleensa (kehosta todennettava ominaisuus). Se on hyvin harvinainen ja poikkeuksellinen tila. Ei aina ole kyse ns. transsukupuolisuuden kokemuksesta, vaan kyseessä voi olla jotakin aivan muuta. Ahdistus saattaa myös kanavoitua sukupuoli-identiteettiin, vaikka ”haava” olisi muualla.

Erityisesti nuorten kohdalla on käytettävä malttia ja vältettävä tekemästä nopeita johtopäätöksiä ja diagnooseja. Nuoruuden kehitysvaiheeseen liittyy paljon epävarmuutta ja ahdistustakin. Transalain ikärajaa nostaisin ylös, en alas. 18-vuotiaskin on yhä kasvava ihminen. Joku onkin osuvasti sanonut, että 18-vuotias on täysi-ikäinen, ei (täysin) aikuinen. Translapsista ei tulisi koskaan puhua, sillä lapsen kohdalla ei voida varmuudella sanoa, onko hänen sukupuoli-identiteettinsä vakiintunut. Miten voisikaan?

Tietääkö lapsi, ettei hänen tarvitse olla stereotyyppinen, jotta voisi pitää itseään tyttönä tai poikana?  Onko lapsella tai tämän kasvattajilla kristallipallo, josta voisivat nähdä, etteivät tulevat kasvunvuodet tuo levollista mieltä  oman sukupuolen (kehon) ja identiteetin välille (kokemus)? Onko lapsella jokin haavoittava kokemus, joka nostaa ahdistuksen pintaan, niin ettei oma keho tunnu oikealta?

Translain uudistus laittaisi isot pyörät pyörimään, sellaiset, joiden alle pieni ihminen jäisi. Lasten ja nuorten sosiaalistamista trans-identiteettiin pidettäisiin itsestäänselvyytenä, sukupuoli-identiteettiin liittyvän kipuilun lieventämiskeinona. Sen lisäksi lain uudistusta seuraisi  hormoniblokkerihoitojen yleistyminen alaikäisillä. Trasek kuvaa niiden vaikutusta näin: "Hormoniblokkereilla lykätään puberteetin alkamista ja estetään syntymässä määritellylle sukupuolelle ominaisten piirteiden kehittyminen."

Murrosikään ei pitäisi suhtautua kielteisesti, vaikka se haastaakin nuoren (trans/muunsukupuolisuuden) kokemuksen, tuoden niin kiistattamasti esille, että tytöistä kasvaa naisia ja pojista miehiä. Blokkerihoidot eivät myöskään ole vaarattomia. Nuori, joka painiskelee sukupuoli-identiteetin kanssa tarvitsee varmasti tukea käydessään läpi luonnollista kasvuprosessia, jota murrosiäksi kutsutaan.

Noin 90 % prosenttia sukupuolidysforiasta kärsineistä lapsista, ei kärsi siitä enää käytyään läpi normaalin murrosiän kehityksen. Jos  translain uudistusta ajava Trasek haluaa todella auttaa lapsia ja nuoria, sen pitäisi lakata suosittelemasta blokkerihoitoja. Sateenkaariliikkeen pyrkimys on sulkea lapset ja nuoret trans-identiteettiin, tehden monet heistä loppuiäksensä hormonihoidoista riippuvaisiksi.

Trasek ajaa lapsille mahdollisuutta vaihtaa juridista sukupuoltaan,jopa vastoin vanhempien tahtotilaa. Trasek on myös ehdottanut, että lastensuojelullisia toimenpiteitä  kohdistettaisiin huoltajiin, jotka eivät takaa "turvallista kasvuympäristöä" eli vanhempiin, jotka eivät osoita tukea lapsensa aikeelle vaihtaa sukupuolta. Tuollainen on Trasekilta röyhkeää vanhempien kasvatusoikeuden mitätöimistä, kaikkinensa.

YLE:n uutinen sukupuoli-identiteetin tutkimukseen hakeutuvien nuorten määrän moninkertaisesta noususta on hälytys-signaali.  Uutista ei pidä tulkita osoituksena sukupuoleen liittyvän tiedon lisääntymisestä tai suvaitsevammasta ilmapiiristä, vaan merkkinä vahingollisen yhteiskunnallisen ilmapiirin ja aattellisen sukupuolikäsityksen huonoista hedelmistä.  Enemmän oireilevia nuoria vuosi vuodelta ei ole ylpeilyn aihe. Tämä kehityssuunta jatkuu, jos annamme sen jatkua.

Gender-ideologian myllertäessä lakeja, yksilöitä ja yhteiskuntaa, ei kuitenkaan huolestuneen kansalaisen tarvitse lamaantua. Pian pääsee äänestämään uutta suuntaa Suomelle.

Kun ideologia ohittaa ymmärryksen

Eduskuntavaalien alla Seta ry repäisee, joskin odotetusti, ja esittää, että Suomen laki tunnustaisi kolmannen sukupuolen. 

Mikä se sellainen kolmas sukupuoli oikein on? Mikä on kolmannen sukupuolen vastinpari?  Mikä on kolmannen sukupuolen ulkoinen tuntomerkki? Ainoastaan naissukupuoli ja miessukupuoli yhdessä voivat saattaa tähän maailmaan uutta elämää, toisinsanoen lapsia.
Kolmas sukupuoli on mahdottomuus itsessään, joten koko käsite joutaa romukoppaan. 

Seta ry:ssä on unohdettu, mikä on sukupuoli. Suomen lainsäädännön tulee perustua olemassaolevaan todellisuuteen, ei subjektiivisiin kokemuksiin sukupuolesta. Ei ihmisten vaihteleville ja yksittäisille kokemuksille voida antaa oikeudellista asemaa. 

Kun kokemus ohittaa tiedon ja ideologia ymmärryksen, voidaan päästä huikeisiin päätelmiin:

Avioliitto on sukupuolesta riippumaton instituutio.

Lapsi ei tarvitse isää ja äitiä.

Mies voi synnyttää.

Sukupuolia on kolme.

Sanan- ja uskonnonvapaus on alistettava Pride-aatteen alle. 

Kirkossa on uskottava, ettei Jumala luonut miehelle kumppaniksi naista.

Kritiikki on nimettävä vihapuheeksi ja lailla kiellettävä.
 

Kun antaa pirulle pikkusormen, se vie koko käden.

Vihapuhelaki -ei kiitos!

On häkellyttävää, että varsin monet eduskuntavaaliehdokkaat kannattavat vihapuhelain säätämistä. Yksi syy tuohon lienee mielikuvat. Kivapuhe kuulostaa kivalta, vihapuhe sensijaan sivistymättömältä ja tuomittavalta. 

En kannata vihapuhelakia, koska se mikä on kenestäkin vihapuhetta vaihtelee, yksimielisyyteen ei päästä eikä ole mitään mieltä tehdä "vääristä" mielipiteistä laittomia. Vihapuheen sisällön pääsee määrittelemään se, kenellä on valta.

Vihapuhelainsäädännön vastustamista ei tule tulkita puolustuspuheena epäasiattomalle öyhöttämiselle netissä tai kulmakahvilassa. Siellä missä tarvitaan tapakasvatusta ja nettietikettiä, harvoin tarvitaan poliisia. Saati vihapuhepoliisia.

Suomen lainsäädäntö on ihan riittävä: on laiton uhkaus, kunnianloukkaus ja kansanryhmää vastaan kiihottaminen on kielletty. Emme tarvitse vihapuhelakia, vaan lisää poliiseja valvomaan järjestystä ja lain noudattamista.

Vihapuhelainsäädäntö on aito uhka sananvapaudelle. Sen piiriin yritetettäisiin hyvin suurella todennäköisyydellä ulottaa niin perinteiset käsitykset avioliitosta, kuten myös maahanmuuttokriitikki. Inhoan muuten sitä, että maahanmuuttokritiikkiä kutsutaan rasismiksi, mutta inhoan myös sitä, kun rasismia kutsutaan maahanmuuttokritiikiksi. En ole lainkaan varma, että vihapuhelainsäädäntö osaisi erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

Olen puolustanut viimeisen nelisen vuotta klassista avioliittokäsitystä, lapsen oikeutta isään ja äitiin sekä tietoon perustuvaa sukupuolikäsitystä. Olen kohdannut sen myötä jos jonkinlaista vihapuhetta, jossa on muunmuassa toivottu, että ajaisin satasta päin puuta ja kuolisin. On myös paljon sellaista, jota en halua enkä jaksa näille riveille näpytellä. En kuitenkaan halua vihapuhelakia, vaan avointa yhteiskuntaa. Yhteiskuntaa, jossa sananvapaus toteutuu, herjaajia kehotetaan menemään kotiinsa kasvamaan ja rikoksista rangaistaan.

Järkevää ja inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa

Mäntsälässä päätettiin 11.3 ELY-sopimuksesta ja itse en kannattanut kunnanhallituksen esitystä, sen sisältöisenä kuin se oli. ELY-sopimus on toistaiseksi voimassaoleva ja se velvoittaa Mäntsälän ottamaan joka toinen vuosi kaksikymmentä uutta pakolaista. Kuntavaaleissa jo ilmaisin, etten tällä kaudella kannattaisi uusien pakolaisten ottamista, vaan sen jälkeen, kun jo tulleiden kotouttaminen on pidemmällä. Kotouttamisen arviointia on myös vaikea tehdä, kun se on yhä kesken. Äänestin Ei. Ei vielä.

Onko epähumaania, epäkristillistä tai julmaa ilmaista, että haluaa edetä rauhallisesti ja harkiten maahanmuuttoa koskevissa päätöksissä? Näin joidenkin mielestä on, mutta päättäjänä yritän ottaa huomioon laajan kokonaisuuden. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että hädänalaisia tulee auttaa.

Mäntsälän kunnanltuustossa käytin tällaisen lyhyen puheenvuoron:
”En kannata kunnanhallituksen ehdottamaa ELY-sopimusta, koska jo nyt Mäntsälään otettujen pakolaisten kotoututtaminen on kesken ja siitä kuinka kotouttaminen on onnistunut, on annettu hyvin vähän tietoa valtuutetuille. On viisautta edetä rauhassa.

Turvapaikkapolitiikassa tulisi myös siirtyä siihen, että apu hädänalaisille viedään lähemmäs.

On katsottava myös isoa kuvaa, ei vain Mäntsälää. Eurooppaan on tulossa paljon ihmisiä, joilla on aivan erilainen kulttuuri kuin meillä, se ei ole ihan ongelmaton asia ja siksi uhkakuviinkin on katsottava, unohtamatta kärsiviä ihmisiä.”

Maahanmuutto- ja turvapaikkapoliitikassa on tasapainoteltava ainakin kolmen asian kanssa:

Kuinka autamme tehokkaasti aidosti hätää kärsiviä lähimmäisiämme?
Kuinka turvaamme omat kansalaisemme turvapaikkajärjestelmää härskisti väärin käyttäviltä?
Miten toimimme taloudellisesti kestävällä tavalla turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten suhteen?

Tolkun ihmiset ymmärtävät, että hädänalaisia on autettava. Tolkun ihmiset ymmärtävät, ettei Suomen kukkaro ole loppumaton. Tolkun ihmiset ymmärtävät, että tietyillä tahoilla on tavoitteena tehdä Euroopasta islamilainen Eurooppa, ja käyttää hyväksi sinun ja minun inhimillistä ja oikeaa halua auttaa kärsiviä ihmisiä. Islamisaatiolla tarkoitan tässä yhteydessä Euroopan alistumista uskonnollis-poliittisen islamin vaatimuksiin.

Olisi ehkä helppoa seistä Tervetuloa kaikki tai Tervemenoa kaikki -kylttien kanssa, mutta kumpikaan näkemys ei edusta minulle inhimillistä ja järkevää maahanmuuttopolitiikkaa. Rakkautta ja rajoja, sitä tavoitelkaamme. En kuulu siihen kerhoon, jossa ajatellaan, ettei Suomen pidä auttaa ketään muuta kuin suomalaisia. Ei se ole kansallismielisyyttä, vaan itsekkyyttä. En ole niitäkään, jotka sulkevat silmänsä alaikäisiin kohdistuvilta seksuaalirikoksilta ja, jotka eivät kaikkien maahanmuuttajien leimaamisen pelossa, uskalla nähdä turvapaikkapolitiikan ilmeisiä epäkohtia.

Alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat lukumäärältään ja tekojen vakavuuden osalta jopa kansallinen kriisi! Maassamme on valtava joukko lapsia ja nuoria, joita on hyväksikäytetty mitä raa`immalla tavalla rauhan aikana! He kantavat koko ikänsä näiden kuvottavien tekojen seurauksia sisimmässään (jos jaksavat), ja naivi turvapaikkapolitiikka on synnyttänyt tämän kriisin.

Hyvä ja onnistunut maahanmuuttopolitiikka vaatii kaikkea muuta kuin mitä tämän ajanhenki: syvällistä pohtimista, pitkäjänteisyyttä ja vastuullisuutta.

Lopuksi vielä kaksi konkreettista tapaa muuttaa maahanmuuttopolitiikkaa kestävämpään suuntaan: on tehostetttava kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden maasta poistamista ja parannettava pakolaisleirien olosuhteita. En halua lukea enää yhtäkään uutista kielteisen turvapaikan saaneen tekemästä rikoksesta, en myöskään lapsesta, joka paleltui kuoliaaksi pakolaisleirillä.


Edit 13.3 Avattu lisää ELY-sopimuksen sisältöä ja islamisaatiosta.

Kun jää yksin..

Kun jää yksin omien mielipiteittensä ja arvojensa kanssa,

oppii seisomaan omilla jaloillaan.

Mies suree kuukautistensa loppumista

Iltalehti 2.3.2019 uutisoi siitä, kuinka äitienpäivää viettävästä naisesta on tullut isänpäivää viettävä mies.

Mistäköhän aloittaisin? Kertoisinko ensin siitä, kuinka tällaiset artikkelit ovat täysin tarkoitushakuisia, joilla pyritään häpeilemättä muokkaamaan lukijoiden käsitystä sukupuolesta?

Vai nostaisinko ensin esille ihmiskehon rajallisuuden, jota on mahdotonta ylittää tunnekokemuksen voimin: naisista ei tule miehiä, eikä isistä äitejä, sillä on se on biologisesti mahdotonta?

Uutisessa on totta vain se, että henkilön kokemus itsestään on välitetty rehellisesti. Muu on on gender-ideologista narratiivia, jolla ei ole uutisarvoa, sikäli uutisten tarkoitus on välittää totuudenmukaista tietoa meitä ympäröivästä maailmasta.

Päiväkodin johtaja oli kysynyt trans-identiteettiin vaihtaneelta lapsen vanhemmalta, mitä vanhemmuussanaa hän tahtoisi itsestään käytettävän. Äitiä kutsutaan nyt isäksi. 

Voiko sun mutsis olla sun faijas, Iltalehti kertoo, että voi..
Sota sanoista ja niiden merkityksistä näkyy iltapäivälehtien sivuilla. Taistelu siitä, mitä on olla nainen ja mies saa yhä suurempia kierroksia.  Valhe kasvaa yhä suuremmaksi. Mies suree kuukautistensa loppumista, Iltalehti tiesi kertoa.

Lapsen suhtautumisesta vanhemman trans-identiteettiin kerrotaan valtamediassa poikkeuksetta ohuesti ja naivisti. Tottakai lapsi rakastaa vanhempaansa sukupuoli-identiteetin vaihdosprosessista huolimatta, kuten artikkelissa kerrotaan. Sitä, kuinka lapsen kehitykseen ja hyvinvointiin vaikuttaa se, että äiti ikäänkuin katoaa perhepotretista ja arjesta, ohitetaan. Kyseessä on varmasti suuri shokki lapselle, kun hänen pitää muodostaa uusi kuva ja suhde vanhempaansa, joka ilmoittaa olevansa toista sukupuolta. Lapsi katsoo vanhempaansa, jonka kasvot ovat erilaiset kuin aiemmin. Äidin pehmeä poski on tullut karheaksi.

Iltalehden jutussa sanotaan: ”Vanhemmat kertoivat, että äiti oli kasvanut tyttönä ja naisena, mutta olikin tajunnut aikuisena olevansa oikeasti mies.”

On vaikeaa kuvitella mitään niin lasta hämmentävää ja hänen kehitystään häiritsevää kuin edellisen kaltainen tilanne. Lapselle kerrotaan, että äitisi onkin nykyään sinun isäsi ja sinulla on niitä nyt kaksi. Artikkeli saa toivottavasti monet kysymään tätä: mitä on olla oikeasti mies?

Poika tulee mieheksi käytyään läpi murrosiän. Aikuisella naisella ei tule koskaan olemaan kokemusta siitä, mitä on kasvaa mieheksi ja mitä on olla todella mies.

Nainen ei voi omistaa todellista kokemusta siitä, mitä on olla mies. Hän voi vain kuvitella mitä se voisi olla. Hän voi unelmoida miehenä olemisesta, mutta hän ei voi koskaan saavuttaa sitä. Sen sijaan hän voisi iloita siitä, että hän on nainen. Nainen, joka  elää maassa, jossa sukupuolisterotypiat eivät estä häntä tekemästä yhtään mitään.

Rikkinäiset ihmiset tuodaan eteemme otsikko otsikolta ja rivi riviltä. Rakastakaamme heitä. Puhukaamme silti totta siitä, mitä on oikeasti olla nainen ja mitä on olla mies.
Vain totuuden varaan voi rakentaa.

Sydämellä Susanna

Porttikielto gender-ideologialle

Suomeen on tuotu vain muutamassa vuodessa radikaali sukupuolikäsitys erityisesti koulumaailmaan. Tietenkin hyvän nimissä, kuinkas muutenkaan. Opetushallituksen tasa-arvo-oppaan gender-ideologinen väite kuvaa hyvin sitä, kuinka tosielämälle vieraasta opetuksesta on kyse : "Tasa-arvokäsite kattaa myös sukupuolen moninaisuuden eli hyväksyy ajatuksen, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi".

Gender-ideologia on karsittava kokonaan pois Suomen kouluista ja päiväkodeista ja palautettava tietoon perustuva opetus sukupuolesta. Sukupuolen moninaisuus-käsitteen takaa paljastuu valheellinen käsitys ihmisyydestä, joka satuttaa maamme lapsia ja nuoria. Sukupuoli-identiteetin kehityksen tietoinen horjuttaminen fiktiivisellä väitteellä sukupuolen ”itsemäärämisoikeudesta” on julmaa toimintaa, jota ei pyhitetä viljelemällä sanoja, kuten ”sukupuolisensitiivisyys” tai ”sukupuolitietoisuus.” Näillä sanoilla perustellaan asioita, mitkä ovat sanan merkitykselle ja mielikuvalle vastakkaisia. Ei ole sensitiivistä hämmentää lapsen käsitystä omasta kehostaan. Sukupuolta koskevasta tiedosta luopuminen ei lisää tietoisuutta, josta oppilaat hyötyisivät.

Oriveden kaupunkia pilkattiin siksi, että siellä tehtiin taannoin valtuustoaloite, jotta selvitettäisiin mitä Oriveden kouluissa ja päiväkodeissa opetetaan sukupuolesta. Aloite myös peräänkuuluttaa tietoon perustuvaa sukupuolikäsitystä: ihmiset ovat sukupuoleltaan naisia tai miehiä. Orivedellä ei kärsitä faktafobiasta. Sukupuolia on tosiaan se kuuluisa määrä eli kaksi. Yksilön kokemukset tai harvinaiset poikkeamat ei muuta asiaa miksikään. 

Tasa-arvolakiin on turha vedota gender-ideologisen opetuksen oikeuttajana, koska laki ei velvoita millään tavoin biologiaan perustuvan sukupuolikäsityksen hylkäämistä. On siis täysin huuhaata väittää, että aatteellinen sukupuoli-opetus olisi tasa-arvolain edellyttämää. Gender-ideologian lähettiläät vetoavat mielellään lakiin ja moraaliin, vaikka kumpikaan ei ole heidän sanomansa puolella. Sen lisäksi kansaa tupataan uhkailla alaikäisten tekevän sukupuoliahdistuksessaan itsetuhoisia ja epätoivoisia tekoja, jos binäärisestä sukupuolikäsityksestä ei luovuta kaikkinensa tällä sekunnilla.

Gender-ideologia kyllä kaatuu omaan mahdottomuuteensa enemmin tai myöhemmin. Mutta mitä aiemmin se kaatuu, sitä parempi tulevaisuus on suomalaisille tytöille ja pojille. Sitä useampi heistä saa kehittyä rauhassa omanlaisekseen naiseksi tai mieheksi. Päättäjät, opettajat ja vanhemmat voivat aidosti vaikuttaa siihen, että gender-ideologia saa kouluun porttikiellon.

Jos halutaan saavuttaa voittoja totuudenmukaisen kouluopetuksen puolesta, niin kahdesta asiasta on luovuttava ensalkuun: pelosta ja miellyttämisen halusta. Olemme lapsille ja nuorille sen velkaa, että olemme vastuullisia aikuisia ja sanomme ei gender-ideologialle, tässä ja nyt.

Otetaan siis Orivedestä mallia!

—
Ps. Tämä blogiteksti julkaistiin ensin Uusi Suomessa ja se joutui pariksi päiväksi poistoon. Syytä ei ilmoitettu, mutta teksti palautettiin. Syytä siihenkään en tiedä. Ehkäpä valveutuneiden lukijoiden palaute huomioitiin.

Kunnioittaen, Susanna

Vaino ja liekki

Kotimaa24-verkkojulkaisu uutisoi 7.2.2019 kappalaisesta, joka sai piispalta varoituksen kritisoituaan yhtä yhteiselämän muotoa Raamatun arvojen vastaisena. "Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström on antanut varoituksen Kristiinankaupungin kappalaiselle Markus Engströmille kielenkäytöstä. Varoitus koskee sanomalehti Syd-Österbottenissa julkaistua Engströmin mielipidekirjoitusta, jossa kappalainen tukee esimiehensä, kirkkoherra Daniel Norrbackin jyrkkiä kommentteja homoseksuaalisuudesta. Asiasta kertoo Kyrkpressen-lehti."

Kristiinankaupungin kappalainen ja kirkkoherra ovat harjoittaneet uskonnonvapautta ilmaistessaan seksuaalieettisiä näkemyksiään yksityisesti (kirkkoherra Daniel Norrback suljetussa facebook-ryhmässä) ja julkisesti (kappalainen Markus Engström mielipidekirjoituksessa sanomalehdessä). Engström ja Norrback ovat käyttäneet myös sananvapautta, joka ei suinkaan tarkoita vain "kivapuhetta", vaan sen perusteella on oikeus myös sanoa asioita, joita jotkut saattavat kokea loukkaavina. Sananvapauteen kuuluu sekin, että saa ilmaista itseään jyrkästi.

Samaisessa Kotimaa24:n uutisessa kerrotaan: "Kyrkpressenin mukaan Engström sanoo olevansa pettynyt. Hän aikoo kuitenkin omien sanojensa mukaan jatkaa "Jumalan sanan julistamista"– On iso periaatteellinen kysymys, saako Jumalan sanaa julistaa Suomessa vai ei. Tämä on megaskandaali, Engström kommentoi tilannetta Kyrkpressenille. Piispa Vikström toteaa Kyrkpressenille, että Jumalan sanaa saa toki julistaa.– Riippuu tietysti siitä, mitä hän sillä tarkoittaa. Ei ole mikään teologinen kysymys harkita sanojaan, kun puhuu toisista ihmisistä, Vikström toteaa Kyrkpressenille."

Teologiset kysymykset koskettavat aina ihmistä, ihmisillehän Raamattu on kirjoitettu. Siinäpä ei paljon sanoja säästellä, kun apostoli tai profeetta nuhtelee kuulijoita Jumalan sanan vastaisista asenteista tai teoista.

Pohjimmiltaan tässä on kyse siitä, mitä saa sanoa. Ei niinkään siitä, miten tulisi sanoa. On jo tullut selväksi, ettei tietynlaisia näkökantoja suvaita, esitetäänpä ne sitten kuinka pehmeästi ja varovasti tai räväkästi ja terävästi. Voipi lähteä työ alta tai sitten uhkaillaan leivättömän pöydän ääreen viemisestä.

On todellakin megaskandaali, että kappalainen sai varoituksen piispalta vain ilmaistessaan suorasanaisesti sen, mitä Raamattu opettaa samaa sukupuolta olevien välisistä suhteista. Erikoista touhua on sekin, että samaisen seurakunnan kirkkoherralle ehdotetaan seurakuntaneuvoston taholta, ettei tämä ottaisi enää kantaa sosiaalisessa mediassa "keskustelua herättäviin raamattukysymyksiin". Kädet halutaan sitoa niiltä, joiden kannanotot eivät myötäile sukupuolineutraalia avioliittokäsitystä. Niillä näyttää olevan kirkossa suurin vapaus toimia, ajatella ja puhua, jotka avoimemmin luopuvat kristinuskon seksuaalietiikasta ja avioliittokäsityksestä. 

Kotimaa24:n jutussa piispa kommentoi keskeneräistä poliisiasiaa näin: "– Voi olla ongelmallista toimia pappina, jos saa tuomion kiihotuksesta kansanryhmää vastaan. Mutta sitä me voimme miettiä sitten myöhemmin, Vikström sanoo Kyrkpressenille."

Ongelmallista tässä on se, että  a) Suomessa ilmoitetaan poliisille, että pappi vetoaa Raamatun opetuksiin seksuaalieettisissä kysymyksissä ja b) kappalaiseen kohdistettua perusteetonta syytöstä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta myötäillään..

Ei seksuaalinen kiinnostus luo kansanryhmää, eikä samaa sukupuolta olevien suhteiden pitäminen sopimattomina ole rikos, josta pitäisi antaa tuomio. Ajatusrikos se on jo.

Sananvapaus- ja uskonnonvapaus on uhattuina ja se tarkoittaa ainakin kahta asiaa: sanan- ja uskonnonvapautta täytyy puolustaa ja vastustaa totalitarismin kehityskulkua, alistumatta sen vaateisiin.

Uskonnollista vainoa viritellään tällaisten tapausten kautta ja sen liekkinä on vuonna 2017 voimaan astunut avioliittolain muutos.

Lukijaa herätellen, Susanna

Keisarin uudet vaatteet ja rippikoulu

Aamulehti uutisoi 23.1.2019 otsikolla: ”Sukupuolisensitiivinen ajattelu tulee rippikouluihin – kirkko ei piilottele ristiriitaa avioliittokäsityksessä, mutta parisuhteesta ja sukupuolesta puhutaan toisin kuin ennen”

Rippikouluun on jo ainakin parin vuoden ajan pyritty tuomaan sukupuolisensitiivistä ajattelua. Sen olen huomannut itsekin rippikoulutyötä tekevänä.

Sukupuolisensitiivisyyteen sisältyy keskeisesti ajatus nuoren oman sukupuoli-identiteetin tukemisesta, joka sinänsä on hyvä ja oikea ajatus. Sukupuolisensitiivisyydessä ei ole kuitenkaan kyse vain jostakin hienovaraisuudesta sukupuolta koskettavissa kysymyksissä, vaan se sisältää uuden käsityksen sukupuolesta. 

Minunkin nyt pitäisi kai sitten uskoa, että tyttö voi olla poika, jos niin kokee.. ja ohjata lasta syleilemään sukupuolidysforiaansa osana hänen syvintä olemustaan ja identiteettiään. Tuollaista markkinoidaan nyt ainoana hyväksyttävänä tapa toimia ja ajatella kasvatustyössä. En osta.

Gender-ideologia, kutsutaanpa sitä näennäisesti positiivisin termein sukupuolen moninaisuudeksi tai milloin sukupuolisensitiivisyydeksi, horjuttaa nuorten kasvua ja kehitystä. Genderismin keskeinen uskomus on, että ihmisen sukupuoli olisi biologiasta riippumatonta.

Ideologisen sukupuolikäsityksen esillä pitäminen rippikoulussa on erityisen paheksuttavaa, koska se kohdistetaan herkässä kehitysvaiheessa oleviin nuoriin. Se voi viedä yhä useamman nuoren tilanteeseen, jossa hänellä on ristiriita oman kehollisen todellisuuden ja sukupuoli-identiteetin välillä. Sellainen sukupuolta koskeva opetus, joka voi johtaa nuoren epäselvyyteen omasta sukupuolestaan, murrosiän estämiseen blokkerihoidoin (ei onneksi ole Suomessa vielä mahdollista!) tai esimerkiksi elinikäiseen riippuvuuteen hormonihoidoista, on vahingollista. 

Rippikoulun asiantuntija, Jari Pulkkinen kirkkohallituksesta sanoo: ”Moni ei tee kuitenkaan jaottelua tyttöihin ja poikiin tahallaan. Tämä on selkäytimestä tuleva tapa, vaikka miten hyväksyisi ja olisi avoin sukupuolen moninaisuudelle.”

Onko siinä jotakin pahaa, että rippikoulussa ryhmä jaettaisiin silloin tällöin tyttöihin ja poikiin? Usein se on ihan välttämätöntäkin, kuten majoittautumisessa ja saunavuoroissa. Biologia, Suomen lainsäädäntö ja Raamatun ihmiskäsitys lähtee siitä, että ihmiset ovat naisia ja miehiä. Rippikoulutyössä ollaan siis varsin vakaalla pohjalla, kun siellä opetuksen ja kaiken toiminnan lähtökohtana on se, että sukupuolia on kaksi, mies ja nainen.

On abrsudia asettaa käsitys sukupuolesta kehollisena ominaisuutena vastakohdaksi turvallisuudelle, hyväksynnälle ja avoimuudelle. Sensitiivistä on antaa tilaa erilaisille tytöille ja pojille, ei uskotella että ihmisen olisi mahdollista ylittää oman kehonsa rajallisuudet ja luoda itse itsensä: ”Olet, mitä koet”. 

Silloin, kun jokainen nuori saa olla juuri sellainen kuin hän on, emme tarvitse uusia sukupuolikategorioita. Sukupuolistereotypioiden varjolla ei pidä hylätä binääristä sukupuolikäsitystä. 
 

Sukupuoliystävällisyyden puolesta,
Susanna