Eräs lukion äidinkielen ja kirjallisuuden digitaalisen oppimateriaalin kustannustoimittaja otti minuun yhteyttä sähköpostitse heinäkuussa 2020. Hän pyysi lupaa julkaista blogitekstini Oppilas ahdistui koulun seksuaalisävytteisestä materiaalista -kuka välittää?
lukion äidinkielen digitaalisessa oppimateriaalissa.
Kustannustoimittaja kertoi pyyntönsä taustaksi sen, että he etsivät uusia aineistoja opiskelijoiden analysoitaviksi.
Kustannustoimittaja kertoi, että tavallisesti aineistot linkitetään internetistä, mutta minun kirjoitukseni olisi poikkeus, koska sitä ei upotettaisi kokonaan. Tekstini päättyisi sanoihin "vanhempien on hyvä olla herkällä korvalla lasten ja nuorten kokemuksille, ja puuttua ilmeisiin epäkohtiin".
Poikkeuksellista ratkaisua perusteltiin sillä, että he eivät halunneet tuoda kilpailijaa esille kielteisessä valossa. Tekstin loppupuolella olin maininnut nimeltä oppikirjan kustantajan.
Kysyin kustannustoimittajalta siitä, miten tekstini kehystettäisiin ja mihin kokonaisuuteen kirjoitukseni tulisi. Näin minulle vastattiin: ”Tekstisi tulisi olemaan aineistotehtävässä, joka kuuluu ideologioita käsittelevään lukuun.”
Jos olisin antanut julkaisuluvan, tällainen aineisto ja tehtävänanto olisi tullut lukiolaisten äidinkielen digitaaliseen oppimateriaalin:
”Oppilas ahdistui koulun seksuaalisävytteisestä materiaalista -kuka välittää?
Susanna Koivula 20.5.2020 21:12 päivitetty 20.5.2020 21:14
Ensimmäistä vuotta lukiota käyvän oppilaan äidinkielen tehtävänä oli lukea tekstejä, jonka jälkeen piti pohtia, millainen mielikuva kertojasta välittyy. Yhdessä oppikirjan tekstissä kerrottiin miesparin suhteesta. Tekstissä kerrotaan yksityiskohtaisesti, mistä toinen osapuoli kiihottuu -nyrkkeilyvaatteista.
Kertoja Mikko kirjoittaa: ”Jumankauta kun Joakim näki mut ekaa kertaa noissa vetimissä, sillä seiso varmaan viikon.”
Mikko jatkaa: ”Mä joudun joskus pukeutumaan sille makuuhuoneeseenkin
ja laittamaan hanskat kanssa. Joakim on silloin ihan mun vallassa.”
Nuorta pyritään ”sivistämään” myös tarinoimalla siitä, kuinka miehet katsoivat Mikon perään Barbadoksella. Lukijalle vielä kerrotaan sekin, että Mikon selkä on Joakimista eroottisinta hänessä.
Oppilas koki tällaisen oppimateriaalin ahdistavana. Kuultuani oppilaan vanhempaa, kirjoitin eilen tällaisen twiitin asiasta:
”Alaikäisen 2.asteen opiskelijan koulutehtävänä oli homoeroottisen tekstin tarkastelu. Nuori koki sen ahdistavana. Tämä on jo seksuaalista häirintää. Tällaisen on loputtava! #koulu”
Sensijaan, että empatiaa ja ymmärrystä olisi osoitettu nuorta kohtaan, Twitterissä naureskeltiin nuoren kokemukselle. On älytöntä, että jotkut Twitterissä jopa vihjaavat, että nuoren ahdistus ei olisi oikeutettua, mikäli se johtuisi tarinan homoeroottisuudesta! Nuorilla ei siis olisi edes oikeutta ahdistua muista kuin heteroeroottisista oppimateriaaleista? Tätäkö on se tasa-arvo?
Nuoren kasvurauhaa tulee koulussa kunnioittaa. Kaikenlainen seksuaalinen häirintä on tuomittavaa. Ei ole perusteltua laittaa oppilaita lukemaan eroottissävytteistä materiaalia.
Koulujen oppimateriaalit on syytä ottaa laajaan tarkasteluun, ja poistattaa niistä sopimaton materiaali. Vanhempien on hyvä olla herkällä korvalla lasten ja nuorten kokemuksille ja puuttua ilmeisiin epäkohtiin.”
Tehtävänanto:
Analysoi ja arvioi Susanna Koivulan mielipidetekstin ideologisia valintoja.
Mitä Koivula tekstissään oikeastaan vaatii?
Mihin Koivulan vaatimukset johtaisivat toteutuessaan?
Mitä ongelmia toteutumisesta voisi seurata?
Millaisia roolituksia tekstissä on: kuka tai mikä on syyllinen?
Uhri? Pelastaja?
Keskusteltuani luotettavien ihmisten kanssa kustantajan ehdotuksesta, minulle todettiin eräältä taholta tähän tapaan: tehtävänanto johdattaa opiskelijoita tuomitsemaan tekstin ongelmalliseksi. Myönteisemmällä tulkintatavallakaan tehtävänanto ei ollut kovin onnistunut.
Sähköpostitse annoin palautetta kustannustoimittajalle: ”tehtävänanto ei anna nuorelle mahdollisuutta pohtia avoimesti tekstini viestiä ja merkitystä.”
Kannatan lämpimästi sitä, että lukiolaisia opetetaan analysoimaan tekstejä. Osa kysymyksistä oli ihan perusteltuja. Tekstini lätkäiseminen osioon “ideologioita” olisi kuitenkin luonut mielikuvan, että tekstissä olisi jotain kyseenalaista. En kokenut luottamusta siihen, että ideologialla viitattaisiin mihinkään myönteiseen. Muita tekstejä en nähnyt. Olisiko tekstini ollut esimerkiksi rasististen tai salaliittoteorioista kertovien kirjoitusten joukossa? Tässä olisi ehkä tarvetta harjoittaa pienimuotoista tutkivaa journalismia. Millaisia aineistoja oli laitettu ideologioita käsittelevään osioon?
Kustannustoimittajan yhteydenotto ja sen ajankohta pisti miettimään, mihin sillä pyrittiin?
Paitsi saamaan lisää aineistoja. Twiitissäni ja blogikirjoituksessani oppimateriaalia kohtaan esittämäni kritiikki herätti laajahkoa kiinnostusta blogini lukijoissa ja twitteristeissä. Tekstini julkaiseminen kuvaamassani asiayhteydessä, lukion digitaalisessa oppimateriaalissa olisi asettanut minut negatiiviseen valoon lukuisten opiskelijoiden edessä. Sitä en tiedä, kuinka kielteiseen.
Kyseisellä hetkellä olin vielä töissä pienellä paikkakunnalla. Mitäköhän lukiolaiset siellä olisivat ajatelleet löytäessään nuorisotyönohjaajansa kirjoituksen oppimateriaalista, jossa käsiteltiin ideologioita?
Joitakin johtopäätöksiä: Oppimateriaalien tekijöillä on paljon valtaa. Sitä tulee käyttää vastuullisesti. Kaikkeen ei kannata suostua näkyvyyden vuoksi.