Sosiaalinen media on monessa mielessä hyvä asia, se esimerkiksi mahdollistaa niidenkin mielipiteiden esilläpitämisen, mitä valtamedia ei kelpuuta otsikkoihinsa.
Keskustelukulttuurille se on kuitenkin pieni kuolema, ainakin laadukkaalle sellaiselle. Käsi ylös, joka on eri mieltä! Odotas, kun lasken.. valmis!
Somea seuratessa huomaa, miten meistä on tullut toistemme vihollisia. On omalla vastuullamme, miten toimimme. Onko toisella tavalla ajatteleva vihollisemme, joka pitää lytätä? Ei. Hän on lähimmäisemme. Miksi edes keskustelemme, jos emme halua ymmärtää toista? Lopetetaan esittäminen ja lähetetään sloganit kirjepostilla ennakkoon loppuvuodeksi.
Twitter on ajallemme paikoin huono väline. Se kutsuu tiivistämään ja yksinkertaistamaan moniuloitteisia asioita. Empatian ja ymmärryksen sijaan sarkasmi on sen perussävel: nännännää. Itse pidän kyllä tiivistämisestä, ja huumorista sen monissa eri lajeissa, mutta en minä ainakaan halua kommunikoida vain sarkasmilla toisille. Jokaisen keskustelun jälkeen pitäisi olla silti mahdollista pelata vaikka yhdessä mölkkyä. Muutoin keskustelu on mennyt liian repiväksi.
Ei Facebook sekään ole keskustelukulttuurin kunnian areena. Se myös koukuttaa meitä scrollaamaan, vaikka meidän pitäisi rauhoittaa itsemme liioilta virikkeiltä. Ajatukset tarvitsevat tilaa. Luovuus tylsyyttä. Mun pitää kelata tätä, on muuttunut muotoon ”pakko scrollata tätä.”
Somevapaata loppupäivää!
—
Joka vanhoja muistelee, se saa eniten tykkäyksiä.