Ehdotin Pride-liputusta ajavan aloitteen käsittelyn päättämistä -miksi?

Tällaisen puheenvuoron pidin Mäntsälän kunnanvaltuustossa 21.6.2021:

”Kuntalaisten yhdenvertainen ja tasa-arvoinen kohtelu lähtee siitä, että kuntalaisia kohdellaan tasavertaisesti, kuten tarjoamalla samat palvelut kaikille, joilla on oikeus niihin. Kunta ei saa hyväksyä minkäänlaista syrjintää mielipiteen, iän, ihonvärin, uskonnon,sukupuolen tai minkään muunkaan asian perusteella.

Mäntsälän kunnan ei pidä juhlistaa kampanjoita tai tapahtumia ulkopuolisten tahojen, yritysten tai yhdistysten symboleilla tai tunnuksilla. Mäntsälän kunnan tulee kyllä edistää ihmisoikeuksia, yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Pride on seksuaali-poliittinen tapahtuma, jonka piirissä ajetaan muunmuassa alaikäisten mukaanottamista translain piiriin. Kunnan tulee pysyä puolueettomana tahona ja pitäytyä jatkossakin virallisissa liputuspäivissä. Näin kunta huomioi kuntalaisten moniarvoisuuden. Suhtautuminen Pride-liputuksiin jakaa kuntalaisia.

Kristittynä kokisin loukkaavana, jos kunta osallistuisi Pride-tapahtumaan. HLBT-liikkeen käsitykset sukupuolesta ja avioliitosta ovat ristiriidassa Raamattuun perustuvan kristillisen arvomaailman ja uskon kanssa. Tiedän, etten ole Mäntsälässä ainut, joka näin kokee. Meitä on monia.

Yhden vähemmistön nostaminen yli muiden ei ole perusteltua. Lievästi kehitysvammainen tuttavani onkin kysynyt minulta, miksi hänen vähemmistönsä puolesta ei missään liputeta. Se on hyvä kysymys.

Nurmijärven kunta selkeällä enemmistöllä päätti toukokuussa, ettei se osallistu Pride-liputukseen. Mäntsälässä voidaan tehdä hyvällä omallatunnolla vastaava päätös, eikä kenenkään tulisi joutua pelkäämään, että kriittinen kanta aloitteeseen leimaisi hänet pahantahtoiseksi ja tasa-arvoa vastustavaksi ihmiseksi.

Mihin Pride-liputuksilla pyritään? Yleisesti ottaen liputushan kertoo valtauksesta: tämä tai tuo on alue on vallattu jollekin aatteelle tai taholle.

Näkisin tärkeänä, että Mäntsälän kunnan yllä liehuu jatkossakin vain Suomen lippu, jonka alle mahtuvat kaikki kuntalaiset. Sellaisina kuin ovat.

Teen muutosehdotuksen: Mäntsälän kunta edistää kuntalaisten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa, mutta ei osallistu Pride-tapahtumiin sateenkaariliputuksilla.”

——

Ihmisoikeudet, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat Pride-liikettä suurempia. Pride-liputusta ei järjestetä ainakaan kesällä. Aloitteen käsittely jatkuu. Kunnan ei tarvitse, eikä pidä asettua yksittäisen seksuaalipoliittisen tapahtuman taakse. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös sanan- ja uskonnonvapaus, ja oikeus elämään.

4.kappale täydennetty jälkikäteen tekstiin 22.6., koska se oli epähuomiossa pudonnut pois.

unsplash-image-IkEpl3JkVqU.jpg