Toisia aatoksia -podcastin jaksossa 23.3 ”Kristinuskon puolesta ja vastaan”, käsittelin tapausta, jonka päähahmoja ovat sateenkaaritoimija Johanna Korhonen ja perheneuvoja-pappi Ilkka Kurjenmäki.
Olen aiemmin kertonut Oulun seurakuntayhtymän johtavan perheneuvojan Ilkka Kurjenmäen kohuun johtaneista avioliitto-aiheisista blogiteksteistä, ja tietenkin myös itse kohusta, podcast-jaksossa ”Kirkollinen cancel-kulttuuri”, ja blogitekstissä ”Sananvapaus, kirkko ja seksuaalisen tasa-arvon myytti”. Tästä on kyse: Johanna Korhonen yritti saada Ilkka Kurjenmäkeä sananvastuuseen. Johanna Korhonen muun muassa otti yhteyttä Kurjenmäen esimieheen.
Mitä tämä Ilkka Kurjenmäki sitten tekikään herättäessään Johanna Korhosen huomion? Kurjenmäki kirjoitti Kotimaa-lehden lukijablogissaan avioliitosta, ja hän kuvasi myös kiihkottomasti ja melko vastaansanomattomasti sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen ja klassisen avioliittokäsityksen eroja. Perusta-lehden numerossa 1/2021 julkaistu Ilkka Kurjenmäen blogiteksti” Avioliiton muuttumisen lyhyt historia – miten sukupuolineutraali aatemaailma valloitti avioliiton ja syrjäytti perinteen”, sai Korhosen liikkeelle.
Johanna Korhonen vastustaa omassa oikeaoppisuudessaan kristinuskon opetuksia, kuten Paavali teki ennen kääntymystään, pyrkien rajoittamaan moisten opetusten leviämistä -havaitessaan joidenkin sitoutuvan tinkimättömästi ja pelottomasti Kristuksen sanaan.
Perusta-lehden päätoimittaja Santeri Marjokorpi kritisoi Johanna Korhosen toimintaa blogitekstissään ”Tältä näyttää kirkollinen cancel-kulttuuri”, Seurakuntalainen.fi-sivustolla. Siihen Korhonen kirjoitti oman vastineensa. Näin hän kirjoitti vastineessaan Marjokorvelle:
”Kokonaan toinen asia on sananvapauden käytöstä seuraava vastuu ja sen kantaminen yhdistettynä julkiseen virkaan. Jokainen voi käyttää sananvapauttaan vapaasti, mutta kantaa myös vastuun viestiensä sisällöstä. Julkisissa eli verovaroin rahoitetuissa viroissa toimivien henkilöiden on käytettävä sananvapauttaan aina harkiten. Viran menestyksekäs hoito edellyttää erityistä harkintaa silloin, kun henkilö kommentoi virkansa toimialaa.-- Virka edellyttää haltijaltaan aina harkintakykyä. . -- Jos henkilö kokee, että julkiseen virkaan kuuluvat harkintavelvoitteet estävät häntä käyttämästä sananvapauttaan haluamallaan tavalla, hän on vapaa järjestämään elantonsa jollain toisella tavalla. Viroissa palveleminen ei ole pakollista.
Johanna Korhonen jatkaa edelleen: --Marjokorpi on aivan oikeassa siinä, että syrjiviä asenteita edustavien viranhaltijoiden asema kirkossa on aiempaa hankalampi. Syrjiviä näkemyksiä ei enää voi vapaasti edistää verovaroista maksettavalla kuukausipalkalla ja esimiesten tukeen luottaen. -- Viranhaltijoiden on noudatettava sekä Suomen lakia että kirkkotyönantajan linjauksia. Jos tämä on liikaa vaadittu, henkilön on paras hankkia elantonsa jollain muulla tavalla kuin kirkon virassa.”
Voihan pojat, mitä tekstiä!
Johanna Korhonen siis väittää, että Ilkka Kurjenmäen sitoutuminen klassisen kristinuskon opetuksiin olisi esteenä kirkon viran menestykselliselle hoitamiselle. Kurjenmäen tekstithän ilmentävät kirkkaasti juuri sitä, mitä Raamatussa opetetaan avioliitosta, eivät ne ole hänen omia ajatuksiaan. Tämänkaltaisten näkemysten ilmaiseminen osoittaa Korhosen mielestä harkinnan puutetta. Kurjenmäen tulisikin kantaa nyt vastuuta sanomisistaan, seurasipa siitä vaikkapa irtisanominen, ellei hän itse älyäisi lähteä..
Korhonen pitää Ilkka Kurjenmäen näkemyksiä kirkkotyönantajan linjausten vastaisina, ja jopa muistuttaa, että viranhaltijoiden on noudatettava Suomen lakia. Korhonen ei kuitenkaan pysty osoittamaan, miten Kurjenmäki olisi tullut rikkoneeksi työnantajansa linjauksia tai Suomen lakia vastaan. Setasertifikaatin puuttuminen ei riitä todisteeksi.
Korhonen kiistää vastineessaan sen, että Kurjenmäen esimies Pekka Asikainen olisi toiminut painostettuna. Se on erikoista siihen nähden, että vasta näiden yhteydenottojen jälkeen Asikainen julkisuudessa kommentoi alaisensa tekstejä, ja ilmaisi käyneensä keskustelun Kurjenmäen kanssa, luvaten asioiden muuttuvan.
Ilahduin suuresti, kun luin Ilkka Kurjenmäen vastineen Kotimaa-lehdessä Johanna Korhoselle. Kurjenmäki ei pyytele anteeksi tekstejään suuren paineenkaan keskellä. Hän tuli myös samalla puolustaneeksi jokaisen kirkon työntekijän oikeutta ilmaista sellaista avioliittokäsitystä, jossa avioliitto määritellään naisen ja miehen väliseksi.
Kurjenmäki iskee timanttiset argumentit pöytään vastineessaan Korhoselle Kotimaa-lehdessä 19.3.2021:
”Korhonen katsoo, että olisin asettunut vastustamaan työnantajani linjauksia juuri tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja erilaisia perhemuotoja koskien. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan ole. Yhdenvertaisuuslain syrjimättömyys ei merkitse sitä, että perheneuvoja-papin tulee nähdä eri uskonnot, seksuaaliset suuntautumiset ja avioliittokäsitykset samassa valossa. Kirjoituksissani olen lähinnä eritellyt avioliittokäsitysten eroavaisuuksia. Ymmärtääkseni kirkon työntekijä saa, ja hänen tulee edustaa ja edistää oman kirkkonsa näkemyksiä. Niin kauan kuin kirkko pitää itse avioliittoa miehen ja naisen liittona, niin minua on vaikea syyttää kirkkotyönantajaa vastustamaan asettumisesta muutoin kuin että koko kirkon opetus nähdään syrjivänä.
-- Korhonen ei kiinnitä riittävästi huomiota siihen, että sananvapaus (tasa-arvo ja yhdenvertaisuus) ja viran velvoitteet ovat kontekstuaalisia käsitteitä ja riidanalaisia, jollei niille anneta selkeitä kriteereitä--. Ne saavat eri merkityksiä esimerkiksi Setassa, perheneuvonnassa ja Evankelis-luterilaisessa kirkossa. Kirkossa niiden ei tarvitse perustua Setan periaateohjelmaan. --Korhosen edustama tapa tulkita sananvapautta kapeasti sateenkaarijärjestöjen kriteereillä ja harjoittaa identiteettipoliittista kirkkokuria tulee muuttamaan kirkkoa. Se voi olla entistä kuluttajalähtöisempi laitos ja palveluntarjoaja, mutta yhä kauempana sen omista sisäisistä päämääristä. ”
Kurjenmäki kuvaa vastineessaan hyvin sitä ideologista maaperää, josta Johanna Korhosen kannanotot ja toiminta kumpuaa. Kirkon työtä ei voida alistaa sateenkaariliikkeen päämäärille, muutoin kirkko, kuten Kurjenmäki vastineessaan kirjoittaa, jää kauas sen omista päämääristä.
Suomessa käydään pienoista debattia cancel-kulttuurista, tilanteessa, jossa se kuitenkin näyttäytyy konkreettisesti, kuten tässä Ilkka Kurjenmäen tapauksessa. Eikä sovi myöskään unohtaa, että tälläkin hetkellä kansanedustaja Päivi Räsänen odottaa, miten käy häneen kohdistettujen viiden tutkintapyynnön kanssa, joista kolme on jo edennyt syyteharkintaan.
Tässä kaikessa on mielestäni kyse silti jostakin suuremmasta kuin vain vääristyneestä, epäterveestä cancel-kulttuurista. Nyt taistellaan oikeudesta sitoutua kristinuskon opetuksiin, ja oikeudesta ilmaista niitä.
Olen vakuuttunut siitä, että tässä kaikessa on lopulta kyse Jeesuksesta.
Paavalin ollessa matkalla vangitsemaan kristityiksi kääntyneitä ihmisiä, hänet pysäytettiin. Jeesus sanoi Paavalille, josta käytettiin silloin nimeä Saul: Saul, Saul, miksi vainoat minua? Hän kysyi: Herra, kuka sinä olet? Ääni vastasi: Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. (Apt.9:3-4)
On armoa tulla Jeesuksen pysäyttämäksi.
