Venäjän hyökkäys Ukrainaan on saanut suomalaiset pelkäämään tulevaa.
Miten meidän käy? Hyökkääkö Venäjä myös tänne?
Miten voimme ylipäätään rakentaa elämää tällaisessa maailmassa, jossa on kulkutauteja ja sotia?
Ja entä ne kaikki arjen raskaat taistelut, kivut ja särkymiset?
Mitä, jos rakas lakkaisikin rakastamasta tai sairastuisimme?
Miten selviämme, jos työt lähtevät alta tai emme suoriudu opinnoista?
Auttaako NATO, lääketiede, oma sisu, parisuhdeterapia, liitto, koulukuraattori?
Ehkä auttaa, toisinaan ehkä ei.
Auttaako Jumala? Auttaa, mutta ei aina niin kuin odotamme.
Kaikissa tilanteissa ihminen, joka on uskoo Jumalaan ja antanut itsensä Hyvän Paimen johtoon, voi kulkea pelotta. Kutsun sinua tähän uskon todellisuuteen ja sen omistamiseen. Uskon, joka on täynnä valoa pimeydessä.
Pelottomuus ei tarkoita sitä, että ei olisi mitään pelättävää. Se on sitä, että voi omistaa rauhan keskellä pelottaviakin tilanteita. Pelosta ei tarvitse tulla pysyvää matkakumppania.
Pelko ei kestä Kristuksen rakkautta.
Psalmi 23
Herra on minun paimeneni
Daavidin psalmi.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa,
en pelkäisi mitään pahaa,
sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi,
johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut
kaikkina elämäni päivinä,
ja minä saan asua Herran huoneessa
päivieni loppuun asti.
